TuWe – VG-62 2-1 (1-0)

Turun Weikkojen harjoitusotteluiden sarja sai voitokkaan alun, kun vierailija Naantalin VG-62 kaatui lumisten vaiheiden jälkeen 2-1.
TuWe lähti otteluun selvästi vieraita aktiivisemmin ja tuloksena oli heti alkuun muutamia hyviä hyökkäyssommitelmia. Erityisesti debyyttiotteluaan pelannut Helsingin HPS:stä TuWe-pa...itaan siirtynyt Juho Hirvonen esitteli avaavaa syöttövalikoimaansa muutaman kerran varsin mallikkaasti. Omat paikkansa oli niin Olli Wendelinillä kuin Leevi Ojasellakin.

Kauden avausmaalia saatiin odotella kuitenkin jakso loppupuolelle saakka. TuWe sai kulman, jonka Mikael Vaalgamaa pelasi lyhyenä Eero Antilalle. Hetkeä aiemmin sama parivaljakko pelasi samanlaisen lyhyen kulman, jonka lopputuloksena vierasjoukkue VG-62 loi yhden vaarallisimmista hyökkäyksistään koko puoliajalla. Uskaliaasti pojat yrittivät kuitenkin samaa kuvioita uudelleen ja tämä palkittiin maalilla. Antila heitti vasemman jalan kauniin kierteisen keskityksen aivan maalin eteen, josta elävä TuWe-legenda Jouko Marttila runnoin tyylilleen uskollisina munan kuppiin.

Ensimmäinen puoliaika saatiin pelata vielä kohtuullisen hyvissä olosuhteissa, mutta toisella puolikkaalla päärooliin astui ilmojen haltijatar Lumi Tuisku. Lunta satoi vaakasuoraan siihen malliin, että paikoitellen pelotti, hautautuvatko kentän pienimmät miehet alati kasvavan lumipatjan alle. Peliasun perusteella tonttujoukolta näyttänyt kotijoukkue tuntui kärsivän säästä ehkä hiukan yllättäenkin aurinkoiseen Naantaliin tottunutta vierasjoukkuetta enemmän ja VG loikin toisella puolikkaalla selvästi enemmän hyviä maalintekopaikkoja.

Lähes kaikkia VG-62:n vaarallisia hyökkäyksiä oli luomassa tai päättämässä pirteällä pelipäällä ollut kärki Lauri Lavonen. VG:n ja Lavosen uurastus palkittiin n. 10min ennen loppua, kun Lavonen tuikkasi kulman jälkitilanteesta kuulan ensimmäisen ja ainoan kerran TuWen häkkiin.

Ottelun ratkaisu nähtiin vain muutama minuutti VG:n tasoitusmaalin jälkeen. TuWe sai vapaapotkun n. 25 metristä. Kun VG-veskari Harri Forsström kertasi vielä puolustuksensa kanssa muurinrakennuksen perusteita, käytti Vaalgamaa tilanteen hyödykseen ja ampui pallon muurin yli putoavana lehtenä riman alle. Ottelu oli tätä myötä taputeltu ja TuWe avasi kautensa voitolla.

Ottelu toimi hyvänä kauteen valmistavana harjoituspelinä varmasti molemmille joukkueille. Kotijoukkue voi olla tyytyväinen etenkin ensimmäiseen jaksoon, jossa pallollinen pelaaminen oli ensimmäiseksi treenipeliksi sangen hyvään. Toisen puoliajan sekoittivat sää ja lukuisat vaihdot, mutta mitään ei pidä ottaa pois myöskään vierailijoilta. VG oli toisella puolikkaalla parempi. Ilman TuWen maalilla pelanneen Jussi Väätäisen useita hyviä torjuntoja peli olisi voinut kääntyä myös toisin päin. Lahdesta tullut Väätäinen pelasi Hirvosen tavoin ensimmäisen ottelunsa Turun kentillä ja mies ottikin uuden aluevaltauksen haltuun kylmän viileästi. Noin kolmen minuutin pelin jälkeen Väätäinen heitti alimpana miehenä pienen kisskiss-jalkakikan VG-hyökkääjän nenän edessä ja pelasi tämän jälkeen pallon rauhallisesti omilleen. Sama varmuus ja rauhallisuus säilyivät läpi ottelun.

VG:stä erityismaininnan saa Lavosen lisäksi keskikentälle puoliajalla vaihdettu Louis. Mies ei jäänyt toimituksen mieleen välttämättä pelillisten ansioidensa takia, mutta jotain herrassa oli, mihin ei moni kantasuomalainenkaan pysty. Louis pelasi 45 minuuttia lumimyrskyn keskellä lyhythihaisessa paidassa!

Tulevana perjantaina 7.2. TuWe pelaa kauden toisen harjoitusottelunsa, kun vastaan asettuu Turun alasarjojen Sean Connery, kaiken kokenut ja iän myötä vain charmikkaammaksi muuttunut, paikallisvastustaja TPK. Ottelu pelataan Kupittaa 5:llä klo 20.15 alkaen. Tervetuloa!

Avaus: Väätäinen – Antila, Sola, Loippo, Stylman – Nieminen, Hirvonen, Ojanen – Vaalgamaa, Marttila, Wendelin

Vaihdosta: Lehtinen, Villanen, Wirkkala, Huttunen, Appiah-Kubi

  • Frilla
  • Koilahti
  • TuWe-GBK-2016
  • 100 Open
  • Jumppari
  • A-20 jalkapallo
  • Viestijuoksu
  • Kolmiloikkaaja
  • Futiskerho
  • Tytöt pojat kentällä
  • Paavon 300
  • Pirkka 2004
  • Naiset 2016