Ensimmäinen Ranking naisten juhlaa

TuWe Ranking uudistettiin tälle kaudelle melkoisesti. Aikaisemmin kaikki heittivät samassa sarjassa keskiarvotasoituksin. Nyt kisassa on kaksi sarjaa. MAB-luokassa ei ole tasoituksia. CD-luokassa on käytössä tasoitustaulukko 100-165/60 %. Tällä muutoksella pyrittiin saamaan kisasta oikeudenmukaisempi ja myös junioreita ja aloittelijoita paremmin palveleva tapahtuma.

Pitkästä aikaa saatiin Kupittaan keilahalli täyteen tuwelaisia keilaajia. Puolitoista vuotta ollaan keilattu enemmän tai vähemmän koronarajoitusten kurimuksessa! Rankingiin otti osaa yhteensä 25 tuwelaista, kahdeksan MAB-luokkalaista ja 17 CD-luokkalaista.

Paremmuusjärjestys määräytyy nyt keilaajan kisassa heittämän keskiarvon mukaan. Koska eri erikoiskisoissa sarjamäärät voivat vaihdella kolmesta kahdeksaan, niin tällä systeemillä saadaan kilpailut keskenään vertailukelpoisiksi. Seitsemästä osakilpailusta otetaan huomioon vain neljän parhaan tulos!

Naiset juhlivat ensimmäisessä osakilpailussa. Viidestä palkittavasta neljä oli naisia. MAB-luokassa palkitaan kaksi parasta ja he olivat Jonna Saarinen (200.75) ja Jessica Perämäki (199.50). CD-luokan voitto meni Markku Fredriksonille (190.00), mutta kaksi seuraavaa olivat naisia, Merja Teppo (182.50) ja Marja Hongisto (181.25). Onnittelut voittajille!

Tulokset:

MAB-sarja keskiarvo
Jonna Saarinen 200,75
Jessica Perämäki 199,50
Pertti Ojala 196,25
Ari Vihersaari 192,50
Jari Rantanen 189,75
Jori Kaijanen 188,75
Keijo Wilen 180,25
Alexander Lindstedt 178,00
   
CD-sarja  
Fredrikson Markku 190,00
Teppo Merja 182,50
Hongisto Marja 181,25
Ilmanen Kauko 175,25
Rainisalo Anja 172,25
Fredrikson Jesse 166,00
Turtiainen Kimmo 165,00
Myllymäki Topi 165,00
Teppo Jouni 163,50
Hirvonen Kari 160,75
Wiik Elina 159,75
Oksanen Mikael 158,75
Kaukinen Maarit 153,75
Perämäki Olli-Pekka 152,75
Stjärnstedt Rafael 146,25
Uuttu Martti 141,75
Myllymäki Henri 140,75

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste