Koilahti ponnsti taas uuteen ennätykseen

Taika Koilahden ennätyshyppy syntyi lievässä vastatuulessa.

Turun Weikkojen pituushyppääjä nousi tuloksella 664 Suomen kaikkien aikojen listan neljänneksi.

Turun Weikkojen pituushyppääjä Taika Koilahti etenee loistovireessä kohti heinäkuisia 22-vuotiaiden EM-kisoja. Hän voitti Jämsässä pituushyppykarnevaalien kilpailun komealla ennätyksellään 664.

Tulos nostaa hänet kotimaan kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi ja 22-vuotiaiden vastaavan tilastossa kolmanneksi sekä kuluvan kesän 22-vuotiaiden Euroopan tilastossa toiseksi.

Koilahti, 20, ponnisti Jämsässä Paunun kentällä erinomaisen sarjan, vaikka kisa käytiin vaikeassa, puuskaisessa ja pyörivässä tuulessa.

- Oli vaikea hypätä, kun ensimmäisessä hypyssä oli vastatuulta 1,7 metriä sekunnissa, eikä hyppäämään mennessä tiennyt, mitä sieltä tulee. Tasainen myötätuuli olisi tietysti parempi. Nyt piti keskittyä aika paljon tuuleen, Koilahti sanoi.

Jämsän kilpailun oloja ja Koilahden tasaisuutta kuvaa se, että hän ponnisti ensimmäisellään 1,7 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa 656 ja viidennellään kaksi metriä sekunnissa puhkuneessa myötäisessä 659.

Kisan pisimmässä, 664 kantaneessa hypyssä tuulimittari näytti vastaista 0,2 metriä sekunnissa.

- Kokeilin nyt ensi kertaa 18 askeleen vauhtia, eli vauhtiin tuli kaksi askelta lisää. Sain sillä tasaisia hyppyjä. Jatkossa hypätään sillä, Koilahti sanoi.

Koilahden valmentaja Tanja Nirkkonen seurasi suojattinsa hyppyjä Jämsässä tyytyväisenä. Tekeminen on hyvässä formussa, vaikka parantamisen varaa edelleen on.

- Vauhdin tai juoksun kun Taika saa kulkemaan hyvin loppuun saakka, siellä on sellainen 10-15 senttiä parantamisen varaa hypyn pituudessa, Nirkkonen sanoi.

- Nyt oli vaikeat tuulet ja se näkyi tuossa viimeisillä askelilla niin, että Taika joutui vähän jarruttelemaan.

Koilahti on tällä kaudella ollut loistokunnossa. Hän ponnisti jo kesäkuun alussa Lahdessa myötätuulessa 679. Oma ennätys ennen Jämsän kilpailua kuluvan kuun puolivälissä Tampereella hypätty 646.

- Tässä oli nyt puolentoista viikon harjoitustauko ennen tätä Jämsän kisaa. Sen aikana keskityttiin nopeuteen ja vauhtiin ja tehtiin muutenkin perusasioista, Koilahti sanoi.

Ennen 11.-14. heinäkuuta Ruotsin Gävlessä käytäviä 22-vuotiaidn Em-kisoja Koilahti hyppää vielä keskiviikkona Tampereen GP-kilpailuissa. EM-kisoja Koilahti odottaa luottavaisena.

- Täytyy vain säilyttää rento fiilis. Ei pidä ottaa turhia paineita, Koilahti sanoi.

Toiseksi Jämsän naisten kilpailussa ponnisti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkinen kesän parhaallaan 613. Kokkolan Veikkojen Roosa Määttälä oli kolmas hypättyään 599 kovaan (-2,8 m/s) vastatuuleen.

Lähde: Turun Sanomat-Jämsä

 

Kesän temppukoulu täynnä

Weikkojen kesän temppukoulu 4-6 vuotiaille on täynnä. Emme ota enää lisää ilmoitautumisia.

 

Turun Weikot Yleisurheilun vuosikokous

Turun Weikot Yleisurheilun sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 1.4.2019 klo 17.30. Weikkojen toimistolla Mikonkatu 2. 

Käsitellään sääntömääräiset asiat.

Tervetuloa

Taika Koilahti pituushypyn Suomen mestariksi

Turun Weikkojen Taika Koilahti voitti Suomen mestaruuden Kuopion SM-hallikisoissa viime viikonloppuna.

Voittotulos lauantain naisten pituushypyssä oli komea 644.

Olisko sinusta Weikoille nuorisopäälliköksi?

Haetaan Nuorisopäällikköä 

Teemu jättää seuran Nuorisopäällikön tehtävät ja keskittyy opintoihinsa. Tästä syystä haemme Weikkoihin Teemulle seuraajaa.

Turun Weikot Yleisurheilu ry hakee toimintaansa osa-aikaista Nuorisopäällikköä.

Nuorisopäällikön pääasiallisiin työtehtäviin kuuluvat:
- alle 15-vuotiaiden yleisurheilutoiminnan organisointi (urheilukoulu)
- lasten ja nuorten yleisurheiluharjoitusten ohjaaminen
- ohjaajien ja valmentajien rekrytointi ja koulutus
- seuran tapahtumien järjestäminen yhdessä muiden kanssa
- lasten kilpailutoiminta
- yhteistyö koulujen ja kaupungin kanssa
- urheilukoulun tiedotus

Nuorisopäällikkö työskentelee yhteistyössä seuran nuorisovalmennuspäällikön sekä hallituksen kanssa. Tehtävien hoitaminen edellyttää ilta- ja osittain myös viikonlopputyöskentelyä sekä lasten kilpailumatkoille osallistumista. Pääasiallisena toimipisteenä ovat seuran toimisto ja Turun yleisurheilualueet.

Nuorisopäälliköltä toivomme:
- hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja
- oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen toimintaan
- halua kehittää seuran lasten ja nuorten toimintaa pitkäjänteisesti
- innokkuutta ja halua tarttua uusiin haasteisiin
- joustavuutta työ-ajoissa
- yleisurheilun lajituntemusta ja kokemusta ohjauksesta sekä valmennuksesta
- liikunta-alan koulutus katsotaan eduksi

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveineen sähköisesti 30.10.17 mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Yhteystiedot: Tanja Nirkkonen 040 5777318 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Palkkaus: Koulutuksen ja pätevyyden mukaan
Työ alkaa: sopimuksen mukaan
Työ-aika: muu osa-aikatyö, pääasiassa iltaisin n. 20h viikossa
Työn kesto: toistaiseksi voimassa oleva 4kk koeaika

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste