Toukokuun lopulla hytistiin Rovaniemen keskuskentällä räntäsateessa Rovaniemen Palloseuran ja Turun Weikkojen naisten edustusjoukkueiden kohdatessa toisensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Kevätkierroksen tasaisessa ottelussa kotijoukkue oli lopputulemana 2-0 vieraitaan parempi.
Intiaanikesä oli tuonut lämmön ja auringonpaisteen TuWen kotiareenalle Raunistulaan. Joukkueiden toisessa kohtaamisessa oli kotijoukkueella paljon pelissä, sillä lisäpisteet kauden kolmesta viimeisestä ottelusta tulisivat enemmän kuin tarpeeseen.
Ottelu alkoi poikkeuksellisesti paria tuntia totuttua aikaisemmin, mutta ilahduttavan runsaslukuisesti TuWen kannattajat löysivät ajoissa tiensä paikalle.
Kauniin alkuiltapäivän ratoksi nähtiin varsin viihdyttävä ja kohtuullisen vauhdikas Naisten Ykkösen ottelu.
Kotijoukkueen otteista näkyi kapteeni Emmi Reinikaisen johdolla, että tahto hoitaa homma kotiin oli todella vahva. Laukauksia nähtiin tässä yhdessä ottelussa lähes yhtä paljon kuin koko kauden aikana yhteensä. Valittavasti ne eivät osuneet aivan kohteisiinsa tai sitten RoPsin pitkä ja ulottuva maalivahti Johanna Vainonpää onnistui poimimaan ne syliinsä.
Niin koti- kuin vierasjoukkueella ei todella vaarallisia maalintekotilanteita ollut tänään oikein ainuttakaan.
Juuri ennen loppuvihellystä TuWella oli mainio tilaisuus kuitata edellisviikonlopun viimeisten sekuntien harmitus Janniina Haapaniemen päästessä laukomaan lähes tyhjään maaliin. Pallo suuntasi kuitenkin linjansa aavistuksen vasemman maalitolpan ulkopuollelle.
Ottelu pelattiin loppuun maalittomana. Kotijoukkue oli tyytyväinen yhteenkin pisteeseen, joka saattaa olla vielä hyvinkin tärkeä tilanteen säilyessä sarjataulukon häntäpäässä äärimmäisen tiukkana.
Vierasjoukkue ei ollut kovin tyytyväinen päivän peliinsä, mutta totesi niin ikään pisteenkin olevan parempi kuin ei mitään.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin RoPSin Esther Edem ja kotijoukkueen kapteeni Emmi Reinikainen.
Ensi viikonloppuna suuntana Vaasa, jossa varmasti tullaan taistelemaan jaossa olevista pisteistä kaikin voimin.
Lähde: Lapin Kansa
Rovaniemen Palloseura saalisti lauantaina pisteen jalkapallon Naisten Ykkösen vieraspelissä Turussa. Turun Weikkojen ja RoPSin kohtaaminen päättyi maalittomaan tasapeliin.
RoPS oli liikkeellä miniryhmällä, sillä terveitä pelaajia oli tasan 11. Vaihdossa oli kaksi pelaajaa, joista Sara Stewart päätyi kentälle 22. minuutilla Milla Aatsingin tilalle.
- Piste tuli, mutta muuten ottelusta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Tämä muistutti huonolla tekonurmella enemmän huonoa tennisottelua kuin jalkapalloa, kuvaili RoPSin valmentaja Olavi Tammimies.
Pallo tuntui olevan enemmän kentän ulkopuolella kuin kentällä. Sivurajaheittoja oli ennätysmäärä.
Kummallakaan joukkueella ei ollut ottelussa yhtään todella vaarallista maalitilannetta, joten sikäli pistejako oli kohdallaan. RoPS on sarjan keskikastia ja siellä pysyykin kun kaksi kierrosta on pelaamatta. RoPS kohtaa 1.10. TPV:n Tampereellla ja kuopiolaisen kuFu98:n kotipelissä 8.10.
RoPSin vakioryhmästä olivat sivussa mm. kapteeni Liisa-Maija Rautio sekä rasitusmurtumaan kautensa päättänyt Pinja Spets. RoPS oli liikkeellä yhdellä maalivahdilla, kun Juuli Varis poti kotona olkapäätään.
Vieraiden parhaan apalkittiin puolustuksessa urakoinut Nigerian apu Esther Edem.