Kauden ensimmäinen nurmipeli teki tepposensa Pohjamaalle matkanneille Turun Weikkojen naisten edustusjoukkueelle. Aidon nurmikentän tuntuma ja nautinto oli pahasti kadoksissa pitkään jatkuneen sateen seurauksena pahoin vettyneellä Kokkolan Keskusurheilukentällä.
Sade taukosi ottelun ajaksi ja peli saatiin pelattua hetken aikaa jopa auringonpaisteessa ennen kuin mustat pilvet leijailivat kentän kulmille ukkosen jyrinän saattelemana.
Olosuhteista pitkälti johtuen suuria jalkapallollisia hienouksia ottelussa ei valitettavasti päästy näkemään puolin eikä toisin. Sen sijaan liukkaalla nurmella vesi roiskui ja molemmat joukkueet saivat paljon kurapyykkiä kotiin viemisiksi.
Koska kentän vesilammikoiden keskellä etenemine noli kovin työlästä ja tuotti vaikeuksia, ratkaistiin peli tänään pitkälti erikoistilanteilla. Kotijoukkueella oli peräti viisitoista kulmapotkutilannetta, joista ensimmäinen ottelun kolmannella minuutilla tuotti heti tulosta. Ottelussa hattutempun tehnyt Alexandra Quincey puski pallon TuWen maalin perukoille. Toistamiseen Alexandra laittoi pallon verkkoon kulmapotkusta reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen.
Toisella puoliskolla TuWekin pääsi peliin mukaan luoden muutaman kiperän tilanteen kokkolalaisten päätyyn. Tulosta ei kuitenkaan tänään syntynyt vierasjoukkueen toimesta, vaan jälkimmäisen jakson ainoasta maalista vastasi jälleen Alexandra Quincey.
Turkulaisten pistepussi ei tänään karttunut, vaan pitkälle kotimatkalle lähdettiin sateen jälleen saattelemana.Toivottavasti luvassa on kuitenkin aurinkoa ja lämmintä, sillä joukkueelle alkaa parin viikon mittainen ansaittu kesäloma.
Seuraava ottelu on vasta kuukauden kuluuttua heinäkuun 17. päivänä, jolloin Sudet saapuvat Tuwen kotiareenalle Raunistulaan.
3' 1-0 Alexanda Quincey
13' 2-0 Alexandra Quincey
56' 3-0 Alexandra Quincey
Ottelun tilannekooste:
Ottelukuvat: Ari Jalonen
Lähde: Kokkola F10 kotisivut
Kokkola F10 pelaa lauantaina 18.6 klo 15.00 Kokkolan keskuskentällä viimeisen pelin ennen kolmen viikon sarjataukoa. Vieraaksi saapuu TuWe Turusta.
Lauantain vierailija TuWe on parantanut peliään ja alla kolme peliä ilman tappiota. Muutama viikko siiten TuWe onnistui voittamaan sarjan kärkeen povatun JyPKin ja aiheuttamlla Jypkille kauden avaustappion. TuWe on kerännyt pelaamassaan kahdeksassa pelissä 10 pistettä ja on sarjassa kuudentena. Joukkueen paras maalintekijä on naisten liigassakin Tepsin riveissä pelannut Janniina Haapaniemi viidellä maalillaan.
Kotijoukkue Kokkola F10 jatkaa sarjassa ainoana ilman tappiota ja on sarjassa toisena samoilla pisteilla GBK:n kanssa, mutta tosin yhden pelin vähemmän pelanneena.
Kotijoukkueen päävalmentaja Petri Haapasalon mukaan joukkue on harjoitellut tällä viikolla maalintekoa. Mitään paniikkia ei olla otettu vaikka maaleja ei ole syntynyt hyvistäkään paikoista huolimatta. Se tärkein kummiskin on, että pisteitä on tullut. Huomiseen peliin tuo lisämausteen varmaan märkä kenttä joka varmaan tuo omat haasteensa molemmille joukkueille Petri toteaa lopuksi.
Lähde: Kokkola F10 kotisivut