Kolmas valtakunnansarjakierros
Veteraanien kakkosjoukkue sai pelata kotihallissaan kolmannen V2-valtakunnansarjakierroksensa. Kierros oli melko tasainen. Vaikka TuWe voitti viidestä ottelusta neljä, eroa toiseksi tulleeseen Turun Rientoon oli vain 53 pistettä. Ainoa häviö tuli juuri Riennolle pistein 697-601. Joukkue on lohkonsa kärjessä 559 pistettä Turun Rientoa edellä.
Kierroksen paras keilaaja oli Erkki Wiik keskiarvolla 211,20 ja myös Matti Backholm heitti parituloksen, 200,20. Muut tuwelaiset olivat Keijo Wilen ja Kimmo Näsi.
Veteraanien ykkösjoukkue (V2-sarjassa) keilasi Aninkaisissa. Se sai pidettyä lohkonsa kärkipaikan 261 pisteellä ennen Salon HeHaa, vaikka hävisikin viidestä pelistä kolme. Se oli kierroksen kolmanneksi paras joukkue häviten 142 pistettä HeHalle.
Ainoan parituloksen tuwelaisista teki Jorma Kuokkanen, tulos 206,80 oli kierroksen kolmanneksi paras. Jorma johtaa kuitenkin koko lohkoa keskiarvolla 200,47. Muut kierroksen keilaajat olivat Matti Malo, Jorma Rantanen ja Anja Rainisalo.
Naisten N2-sarjassa tuwettaret saivat myös keilata kotihallissaan. Viidestä pelistä tuli neljä voittoa ja kierroksen voitto 30 pisteellä ennen Kaisoja. Paras sarja oli 616 ja ainoa häviö tuli Rauman Ganale Helmelle pistein 514-446. Naiset johtavat lohkoaan 422 pisteellä ennen Kaisoja.
Kierroksen paras keilaaja oli Emmi-Noora Roos keskiarvolla 187,40, paras sarja oli 214. Muut tuwettaret olivat Anja Rainisalo, Eija Tammisto ja Tiia-Maria Roos.
Miesten edustusjoukkue M3-sarjassa matkasi Maarianhaminaan. Kierros ei mennyt kovin hyvin, kolme voittoa ja kaksi häviötä ja sijoitus neljäs, 337 pistettä kärkijoukkueelle TuUl:lle hävinneenä. Lohkossa TuWe on vielä toisena, vain 111 pistettä TuUl:a jäljessä, joten nousukarsintaan on vielä mahdollista päästä. Kierroksia on jäljellä kolme.
Tuwelaisista parituloksen keilasivat Ari Rantanen 202,40 (paras sarja 247) ja Jari Rantanen 201,20 (paras sarja 235). Joukkueen muut jäsenet olivat Erkki Wiik, Matti Backholm ja Kim Björlin.
M4-sarjassa TuWe 2 keilasi Raumalla. Kierroksen voitti Paraisten B28 ja TuWe oli toinen häviten 452 pistettä paraislaisille. TuWe johtaa kuitenkin vielä lohkoaan 259 pisteellä. Kierroksella TuWe sai kaksi voittoa ja kolme häviötä. Voitot tulivat ÅIFK:sta (709-680) ja Eurajoen Ydkestä (685-627).
Kierroksen paras keilaaja oli Turkka Suomi keskiarvolla 190,20 (paras sarja 214). Muut tuwelaiset olivat Jori Kaijanen, Elias Vuorela, Pertti Ojala ja Ville Grönroos.
M4-sarjan TuWe 3 keilasi Raisiossa. Se oli kierroksen toiseksi viimeinen eli viides kahdella voitolla ja kolmella tappiolla, 922 pistettä voittajasta Alfa BC 2:sta. Lohkossaan se on neljäntenä 1207 pistettä johtavaa Alfa BC 2:sta jäljessä. Voitot tulivat Lohjan Bad Boy (634-595) ja Eura ME85 (713-646) joukkueista.
Paras tuwelainen oli Jorma Kuokkanen keskiarvolla 189,40 (paras sarja 221). Muut TuWen keilaajat olivat Aki Roos, Hannu Suomi, Matti Nikkanen ja Jonna Saarinen.
Kierroksen joukkueen valinta ei tällä kerralla ole helppoa. Sekä veteraanit kakkonen että naisten joukkue ylsivät kierroksen voittoon ja johtavat myös lohkojaan. Lisäksi molemmat keilasivat kotihallissaan. Kauniimpi sukupuoli voittakoon tällä kertaa. Siis naiset olivat kierroksen joukkue.