Toisen valtakunnansarjakierroksen tuloksia
Naiset keilasivat oman kierroksensa kotihallissaan Kupittaalla. Ja hyvin keilasivatkin. He voittivat kierroksen 150 pisteellä ennen Kaisoja. Kokonaistuloksissa naiset ovat vielä toisena Ydken jälkeen, mutta ero on vain 33 pistettä. Ydke oli kierroksen toiseksi viimeinen ja TuWe sai kurottua etumatkaa kiinni 260 pistettä.
Viidestä pelistä TuWe voitti neljä. Ainoa tappio tuli pistein 490-534 Ydkestä. TuWen paras oli Anja Rainisalo keskiarvolla 177,75. Joukkueen muut keilaajat olivat Emmi-Noora Roos, Elina Wiik, Jessica Perämäki ja Eija Tammisto.
Miesten edustusjoukkue pelasi M3-sarjan pelinsä Salossa Hanhivaarassa. Kierros ei mennyt kovin hyvin. TuWe oli kierroksen toiseksi viimeinen, mutta johtaa kuitenkin edelleen lohkoaan 208 pisteellä ennen K-29.
Viidestä pelistä tuli voitot vain Klotista pistein 903-770 ja Maarianhaminan Käglanista 751-686. Paras tuwelainen oli Keijo Wilen keskiarvolla 195,40. Muut keilaajat olivat Jari Rantanen, Matti Malo ja Erkki Wiik.
M4-sarjassa TuWe 3 keilasi myös Kupittaalla. Viidestä pelistä tuli vain kaksi voittoa. Bad Boys voitettiin 624-565 ja Rkm-Forssa 724-637. Kierroksen sijoitus oli neljäs, mutta kokonaistuloksissa joukkue on kuitenkin toisena 285 pistettä Alfa BC 2 perässä.
Tuwelaisten paras oli Jorma Kuokkanen keskiarvolla 184,80. Muut keilaajat olivat Harri Kaiskola, Aki Roos, Kauko Ilmanen ja Jonna Saarinen.
Viime kierroksen joukkue M4-sarjassa TuWe 2 matkasi Paraisille. Johtuikohan kotihallista, mutta kierroksen voitti B28. TuWe 2 hävisi 455 pistettä, mutta johtaa kuitenkin edelleen lohkoa 711 pisteellä ennen paraislaisia. TuWen ainoa häviö tuli juuri B28:lle pistein 631-774.
TuWen paras oli jälleen Turkka Suomi keskiarvolla 183,60. Joukkueen muut keilaajat olivat Ville Grönroos, Pertti Ojala ja Elias Vuorela.
Seniorit keilasivat omat sarjansa viikkoa aikaisemmin. S1-sarjassa Espoossa TuWe voitti kierroksen 11 pisteellä ennen Rauman Puukeilaa. Kokonaistilanteessa TuWe on toisena 242 pistettä Boltsi-72 jäljessä.
Voitot tulivat Lohjan AT BC:sta, Vantaan SP:stä ja Boltsi-72:sta. Kierroksen paras keilaaja oli Keijo Wilen keskiarvolla 216,60 (paras sarja 256), Myös Jari Rantanen keilasi parituloksen, 214,20. Muut tuwelaiset olivat Pertti Ojala ja Matti Backholm.
S2-sarja keilattiin Somerolla. Kokonaistilanteessa TuWe2 on vielä toisena 249 pistettä Alfa BC:a jäljessä. Tällä kierroksella se oli neljäs. Kuudesta pelistä tuli neljä voittoa. Pelit hävittiin Alfa BC:lle ja Nakelle.
Tuwelaisista paras oli keskiarvolla 191,75 Aki Roos. Muut keilaajat olivat Kari Impivaara, Hannu Suomi, Eija Tammisto ja Erkki Wiik.
Veteraanien ykkösjoukkue keilasi Kupittaalla voitokkaasti. Se voitti kierroksen ja jatkaa johdossa myös kokonaistilanteessa. Viidestä pelistä tuli neljä voittoa. Ainoa tappio tuli HeHalle 554-562.
Kierroksen paras keilaaja oli TuWen Matti Malo keskiarvolla 197,20. Muut tuwelaiset olivat Anja Rainisalo, Jorma Rantanen ja Jorma Kuokkanen.
Veteraanien kakkosjoukkue teki Tammisaaressa saman kuin ykkönen. Se johtaa lohkoa ja voitti kierroksen. Ainoan tappion se kärsi Turun Riennolle pistein 594-643. Kierroksen paras oli Matti Backholm keskiarvolla 221,80. Myös Erkki Wiik, Kimmo Näsi ja Eero Nisukangas keilasivat tasoituksellisen parituloksen.
Kierroksen joukkueen nimeäminen on nyt vaikeaa, joten jaetaan se kunnia molemmille veteraanijoukkueille, koska ne voittivat kierroksensa ja johtavat lohkoaan.