Weikoilla vahva edustus Kupittaan Keilakesän loppukilpailussa

Turkulaisen keilailukauden 2010–2011 avaava Kupittaan Keilakesän loppukilpailu pelattiin lauantaina 4.9.2010. Weikkolaisia oli Kupittaan keilahallissa pelattuun loppukilpailuvaiheeseen selvinnyt jopa 6 kappaletta.

Parhaiten seuramme jäsenistä sijoittui Tero Virtanen, joka taipui vasta pudotuspeleissä maajoukkuemies ja MM-mitalisti Joonas Jähille korkeatasoisessa pelissä pistein 233-257. Tero pelasi hyvin, mutta oli vaikeuksissa rataparin 3-4 oikeanpuoleisella ja nostavammalla radalla, jolla pakka lähti vain kerran. Pelin ratkaisu nähtiin kuitenkin vasta 10-ruudussa, jossa Jähin vajaasta osumasta kakkoskeila kaatui lopulta eteenpäin kumartaen Jähin voitoksi. Sarjakeskiarvolla 221,9 päivän pelannut Virtanen sijoittui lopputuloksissa siten neljänneksi. Jähi voitti lopulta koko kilpailun nujerrettuaan nuorten maajoukkuemiehen Perttu Jussilan finaalissa pistein 234-204.

Weikkolaisten lopulliset sijoitukset:

4.                   Tero Virtanen

6.                   Jari-Pekka Laiho

17.                 Ari Hakamäki

18.                 Pertti Ojala

23.                 Keijo Wilen

29.                 Jari Rantanen